Uutinen kokonaan


Hyvinkään Tennisseurassa vaihtuu päävalmentaja ja Hyvinkään Tennisseura saa toiminnanjohtajan

17.06.2020

Hyvinkään Tennisseurassa aloittaa 1.8.2020 uutena päävalmentajana ja toiminnanjohtajana Gabor "Gabbe" Lovro. Lovro sai juuri päätökseen Pajulahti Olympic Training Centerin järjestämän ammattivalmentajatutkinnon (VEAT).

Kyseinen koulutus oli ensimmäistä kertaa toteutettu ainoastaan tennisvalmentajien koulutukseen keskittyen. Pääteemoja olivat seurajohtaminen, valmennus- ja kilpavalmennusjärjestelmien kehittäminen, alle 10- ja 12-vuotiaiden toiminta sekä pelaajapolkujen luominen. Tavoitteena oli lähteä kehittämään suomalaista tennistä entistä sitoutuneemmin.

Lovro on toiminut 12 vuotta päätoimisena valmentajana Helsingissä HLK:ssa ja Kauniaisten GT:ssä. Viimeiset kaksi vuotta Lovro on toiminut U10-valmennusvastaavana GT:ssä, Tykkimäki Team Tourin vastuuhenkilönä sekä Tennisliiton kilpailunjohtajakouluttajana.

Oma peliura Lovrolla oli lyhyt mutta menestyksekäs. Jo nuorena Lovro pelasi A-luokan tasolla, mutta vaihtoi lukion jälkeen valmentamiseen. Opiskelu Helsingin yliopistossa jäi, kun rakkaus valmentamiseen ja seuratyö veivät mukanaan.  

"Pelaajaurallani olen tehnyt kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin virheet, mutta olen myös varmasti saanut itsestäni kaikki mitattua ulos. Nämä kokemukset ovat antaneet vahvan pohjan valmentamiselleni." - toteaa Lovro itsestään.

Suomeen Lovro muutti diplomaattina toimineen isänsä mukana. Isän palatessa takaisin Unkariin, jäi poika Suomeen. Nyt suomalaistumista kruunaa vaimo ja kaksi pientä lasta.

"Olen saanut HyTSistä positiivisen kuvan ja seuran toiminnan kehittämistavoitteet ovat selkeät. Yhden tutustumispalaverin jälkeen päätin lähteä haasteen pariin. Näen, että HyTS on perinteikäs seura, jossa toiminnalle on vahva pohja ja ainutlaatuinen kulttuuri, mikä mahdollistaa nousun taas Suomen kärkiseurojen joukkoon. Koen, että tämä sitoutunut ympäristö antaa minulle mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti sekä paikallisesti että valtakunnallisesti tennikseen ja urheiluun." - kuvailee Lovro päätöstään.

Hyvinkäällä Lovro lähtee ensisijaisesti kehittämään seuran toimintaa, mutta hoitaa myös käytännön valmennusta.

Nykyinen päävalmentajamme Ville Tuomi muuttaa Tampereelle oltuaan 5 vuotta HyTS:n valmentajana ja viimeiset 3 vuotta päävalmentajana. Tampereelle muutossa painaa ensisijaisesti perhesyyt. Villen tennis- ja padelvalmennusura jatkuu siellä.

HyTS kiittää Villeä menneistä vuosista ja toivottaa onnea Tampereelle. Samalla toivotamme uuden valmentajan tervetulleeksi ja toivomme Gabbelle montaa menestyksekästä vuotta seuramme parissa.